Kaljuuntumisen hoito

Kaljuuntumisen hoito

Kaljuuntuminen on miehillä yleinen ongelma, joskus se alkaa jo varhaisessa aikuisiässä, usein kuitenkin vasta myöhemmin. Kaljuuntumista on eri tyyppejä, se saattaa alkaa otsalta, takakaraivolta tai näkyä tukan yleisenä ohenemisena. Usein sen syynä on miessukupuolihormonien vaikutus (alopecia androgenica), joskus se saattaa olla ns. pälvikaljuisuutta (alopecia areata) tai johtua muista, yleensä ihosairauksista.


Kaljuuntumisessa hiustupet, joista hiukset kasvavat, jäävät lepotilaan eikä tupesta kasva hiusta. Itse hiustuppi saattaa surkastua, mutta usein se ei kuitenkaan täysin häviä. Kaljuuntumista on hoidettu erilaisilla lääkeaineilla, joilla hiustuppia on yritetty saаda kasvamaan hiusta. Varsinkin alopecia androgenican hoidossa on saatu hyviä tuloksia antiestrogeneilla. Jos kaljuuntuminen johtuu jostakin ihosairaudesta on luonnollisesti tämän sairauden hoito myös kaljuuntumisen oikea hoito.

Perinteinen kaljuuntumisen hoitomuoto on hiustensiirto. Hiustensiirron tekniikat ovat kehittyneet merkittävästi vuosikymmenien mittaan. Aluksi tehdyistä saarekesiirteistä, joissa siirrettiin muutamien millimetrien läpimittaisia ihosaarekkeita, joissa oli useita hiustuppia ja hiuksia, siirryttiin kahden-kolmen tupen siirteisiin. Viimeisin siirretyyppi on yhden hiustupen siirre, Siirteiden keruussa on tapahtunut vastaava muutos. Aluksi siirteet otettiin nauhamaisena ihokaistaleena alueelta, jossa hiusten arvioidaan pysyvän pisimpään, kuten takaraivolta tai ohimolta.

Sitten alettiin ottamaan saarekemaisia luovuttaja-alueita joista siirteet eroteltiin. Näistä ei jäänyt yhtä viivamaista arpea hiuspohjaan, vaan useita pienempiä, joita oli vaikeampi huomata. Kehitys johti lopuksi yhden hiustupen siirteisiin, joissa poramaisella ontolla instrumentilla otetaan yksi hiustuppi kerrallaan. 
Hiussiirteiden ottaminen ja ennen kaikkea hiustuppien erottelu siirteistä on hidasta ja työteliästä. Tämä on johtanut siihen, että hiustensiirrot ovat aikaa vieviä ja kalliita toimenpiteitä eivätkä ole kaikkien kaljuudesta kärsivien saatavilla.


Aivan uusi kaljuuntumisen hoitomuoto on hiustuppien stimulointi kasvutekijöillä. Tämä saadaan helpoimmin aikaan ottamalla noin 10 ml potilaan omaa verta, erottamlla siitä verihiutaleet ja plasma. Plasma konsentroidaan ja yhdistetään verihiutaleisiin ja tämä tehokas, paljon kasvutekijöitä sisältävä seos ruiskutetaan päänahkaan. Kasvutekijät stimuloivat pysyvästi lopotilaan siirtyneitä hiustuppia jälleen tuottamaan hiusta. Hoito koostuu kahdsta hoitokerrasta, jotka tehdään kolmen kuukauden välein. Kaiken kaikkiaan hoito kestää kuusi kukautta. Tarvittaessa myöhemmin voidaan tehdä täydentäviä hoitoja.
 Hoidon tulokset ovat erinomaisia.

Hiussiirteisiin joudutuaan turvautumaan yleensä vain etualueella, jossa hiusrajaan otsalla saatetaan joutua tekemään siirteitä hiusrajan muotoilemiseksi. 
Hoidot maksavat 590 € + alv /kerta. Hoidon kustannukset jäävät täten alle puoleen normaalin hiussiirteen kustannuksista. Hoidot ovat vaivattomampia potilaalle, sekä vältetään pitkä leikkaus ja siihen liittyvät ongelmat. 
PRP- kaljuuntumisen hoitoa voidaan käyttä myös naisilla, joilla hiusten oheneminen saattaa olla ongelma. Hiuksista tulee tuuheammat ja naisellisemmat. Uutta menetelmässä on kasvutekijöiden konsentroiminen plasmassa, mikä merkittävästi lisää hoidon tehoa.